Media

Viestintämme tavoitteena on luoda ja ylläpitää selkeä ja ajantasainen kokonaiskuva yhtiömme toiminnasta.

Ekokemin Voimala 2:n harjannostajaisia vietettiin 19.1.

25.01.2012

Ekokem rakentaa toista voimalaa Riihimäen tuotantolaitoksensa yhteyteen. Voimala 2:n polttoaineena tullaan käyttämään kierrätykseen soveltumattomia teollisuuden ja rakentamisen sekä yhdyskuntien jätteitä. Syntypaikkalajitellun yhdyskuntajätteen osuus on noin kolmannes.

Voimala 2 -hankkeelle myönnettiin ympäristölupa marraskuussa 2010. Rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa, ja Voimala 2:n on suunniteltu olevan toimintavalmiudessa vuoden 2012 lopulla. Tiukan aikataulun projekti on edennyt suunnitellusti ja voimalarakennukseen saatiin vesikatto ja lämmöt päälle noin 4 viikkoa suunniteltua aiemmin. Torstaina 19.1. vietettiin Voimala 2:n harjannostajaisia.

Voimala vähentää kasvihuonekaasupäästöjä
Uusi voimala tulee lisäämään merkittävästi jäteperäisen sähkön ja lämmön tuotantoa. Käynnistettävä hanke kolminkertaistaa Ekokemin sähköntuotannon 115 gigawattituntiin ja lisää kaukolämmön tuotantoa neljänneksellä noin 500 gigawattituntiin. Voimalan valmistuttua vuoden 2012 lopulla n 70 % Hyvinkään ja n. 90 % Riihimäen kaukolämmöstä tuotetaan jäteperäisellä energialla.

Uusi voimala vähentää kulutusperusteisia kasvihuonekaasupäästöjä niin Hyvinkäällä kuin Riihimäelläkin, ja sillä on huomattava merkitys myös jätteitä synnyttävien toimintojen hiilijalanjäljen pienentäjänä.

Savukaasuille paras käytettävissä oleva puhdistustekniikka
Uuden voimalan savukaasunpuhdistuksessa hyödynnetään nykyisen vaarallisten jätteiden polttolinja 2:n savukaasunpuhdistuslaitteistoa, jota täydennetään märkäpesurilla ja lämmön talteenottolaitteistolla.
- Käytämme parasta käytettävissä olevaa puhdistustekniikkaa, kertoo tekninen johtaja Petri Onikki.

- Voimala on tarkoitus käynnistää lokakuussa 2012. Uuden voimalan lupaehdot ovat tiukat: ne vastaavat kutakuinkin Voimala 1:n lupaehtoja, toteaa toimitusjohtaja Timo Piekkari.

Lisätietoja: Ekokem Oy Ab, tekninen päällikkö, Janne Huovinen, puh. 010 7551 355