Ulkomaantoiminta
Ulkomaantoiminta
Ulkomailla toteutamme kokonaisuuksia, joihin sisältyy useimmiten sekä suunnittelu että urakointi, usein myös vaadittavan lupaprosessin hoitaminen paikallisen lainsäädännön mukaisesti.
Osaamisen vientiä
Ulkomaiset projektimme ovat kansainvälisesti kilpailutettuja hankkeita, joiden rahoittajia ovat tyypillisesti EU, Maailmanpankki tai YK:n alaiset organisaatiot. Kohteissa kunnostetaan paikallista infrastruukturia vastaamaan nykypäivän vaatimuksia, rakennetaan ympäristönhuollon toimintayksiköitä tai kunnostetaan pilaantuneita kohteita niin, että niiden aiheuttamat ympäristöriskit saadaan rajatuksi ja hallintaan.
Ulkomaan projekteissa käytämme paikallista urakointia.
Albanialaisen lannoitetehdasalueen saneeraus
Ekokem kunnosti Albanian Fierissä vuosina 1967-1992 toimineen lannoitetehtaan Euroopan Unionin CARDS 2004 -ohjelman rahoituksella. Azotik-lannoitetehtaan tuotantoprosessissa oli käytetty mm. korkearikkistä raakaöljyä ja arseenia. Tuotannon päätyttyä tehtaaseen oli jätetty myös muita vaarallisia kemikaaleja ja jätteitä. Koko teollisuusalue oli saastunut voimakkaasti, arseenin pitoisuus maaperässä oli jopa 172 000 mg/kg (172 g/kg).
Puolen vuoden kenttätyö toukokuusta marraskuuhun 2008
Kunnostustyö kattoi tehtaan tyhjentämisen ja purkamisen, pilaantuneen maaperän poistamisen ja maaperän sekä tuotannon lietteiden stabiloimisen ja vaarallisten jätteiden pakkaamisen. Hankkeen edetessä osoittautui, että kunnostettavan maaperän määrä oli kaksinkertainen arvioituun nähden. Tästä huolimatta työ saatiin valmiiksi alkuperäisen aikataulun mukaisesti.
Albanian ensimmäinen vaarallisen jätteen loppusijoitusalue
Fieriin rakennettiin Albanian ensimmäinen, 0,5 hehtaarin laajuinen vaarallisen jätteen loppusijoitusalue. Loppusijoitusalueelle sijoitettiin yhteensä yli 20 000 m3 pilaantunutta maata ja lietettä.
Avaimet käteen Pohjois-Kyproksen jätehuoltoon
Ekokem urakoi vuosina 2010 - 2011 Pohjois-Kyproksen ensimmäisen nykyisten EU-vaatimusten mukaisen yhdyskuntajätteen loppusijoitusalueen. EU:n rahoittamassa hankkeessa suljettiin vanha kaatopaikka ja rakennettiin Nicosian lähistölle uusi yhdyskuntajätteen loppusijoitusalue, sille kaksi jätevedenpuhdistamoa, alueen tarvitsemat vastaanotto- ja huoltoalueet, kulkutiet sekä jätteiden siirtokuormausasema Famagustaan.
Kuutioissa ja euroissa mittava projekti
Loppusijoitusalueen pinta-ala on kaikkiaan noin 6,5 hehtaaria. Kaatopaikka-alueella käsiteltävät maamassat sisältävät kaivuumassoja noin 320 000 m3 sekä täyttömassoja noin 370 000 m3. Kokonaishinta lähes 1,5 vuoden urakalle oli noin 5,2 M€.
Monikansallista yhteistyötä
Projekti toteutettiin monikansallisena yhteisyönä. Pääyhteistyökumppanina toimi Pohjois-Kyproksen johtava infarakentaja Tüfekçi Ltd ja työmaavalvonnan hoiti saksalais-kreikkalais- portugalilainen yhteenliittymä.
Infrastruktuuria turistiparatiisiin
Ekokem toteutti Seychellien pääsaarelle Mahélle yhdyskuntajätteiden kaatopaikan. Noin 3,5 hehtaarin alueelle rakennettuun kokonaisuuteen sisältyy EU-normien mukainen kaatopaikka, kaatopaikkavesien keräily, pumppaamot sekä vedenpuhdistamo.
Poikkeuksellista vesienkäsittelyä
Trooppisten saarten ilmasto edellyttää kaatopaikkavesien käsittelyltä eurooppalaiseen verrattuna poikkeuksellista mitoitusta ja teknisiä ratkaisuja. Vuotuinen sademäärä saarilla ylittää 3 000 mm. Rankkasateidenkaan aikana kaatopaikkavedet eivät saa aiheuttaa ainutlaatuisesta luonnostaan elävän saarivaltion ympäristölle haittaa tai vahinkoa.
EU:n rahoittaman hankkeen vedenpuhdistuslaitteistot tulivat Euroopasta. Rakennustyön toteuttivat Ekokemin johdolla paikalliset rakentajat, Ekokemin kumppanina hankkeessa toimi paikallinen rakennusliike Sahajanand Builders. Hanke toteutettiin noin vuoden kuluessa lokakuusta 2010 marraskuuhun 2011.
Seychellit koostuvat 115 saaresta, joista vain muutama on asuttu. Saarivaltiossa on kaikkiaan noin 80 000 asukasta, joista yli 60 000 asuu pääsaarella. Seychellien pääelinkeino on turismi. Saarilla käy vuosittain noin 120 000 turistia. Maan ainutlaatuinen ympäristöohjelma suojaa saarien koskematonta luontoa massaturismilta.
Lisätietoja
Lisätietoja ratkaisuistamme ja toteuttamistamme kohteista antaa
Teuvo Kulmala, tuoteryhmäpäällikkö, puh. 0400 412 070, s-posti teuvo.kulmala(at)ekokem.fi