Sijoittajat

Kannattava liiketoiminta antaa meille edellytykset vastata sijoittajiemme odotuksiin. Varmistamme menestyksemme tulevaisuudessakin kehittämällä osaamistamme ja panostamalla tutkimukseen ja kehitykseen.

Osaketietoa ja yhtiöjärjestys

Ekokem-konsernin tavoitteena on jakaa osinkoa keskimäärin 40–50 prosenttia nettotuloksesta huomioiden liiketoiminnan kehitystarpeet ja lähivuosien näkymät.

Yhtiön osakekanta muodostuu A- ja B-osakesarjoista, joita molempia on 1 760 400 kpl eli yhteensä 3 520 800 kpl. Osakkeet ovat noteerattuja Aalto Capital Oy -pankkiiriliikkeessä.

 

Hallinto ja johto

Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään seitsemän jäsentä. Hallituksen kaikki jäsenet ovat ulkopuolisia yhtiöön nähden (non-executive directors).

Hallitus arvioi säännöllisesti toimintaansa ja työskentelytapojaan ja tekee niitä koskevan itsearvioinnin kerran vuodessa.