Vaaralliset jätteet
Vaaralliset jätteet
Vaarallisia jätteitä ovat jätteet, jotka kemiallisen tai muun ominaisuutensa takia aiheuttavat erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Vaarallisten jätteiden parissa työskentely edellyttää velvoitteiden monipuolista tuntemista ja noudattamista.
Velvoittavien säädösten tavoitteena on turvata vaarallisten ja haitallisten aineiden parissa työskentelevien terveys sekä elinympäristömme säilyminen ehkäisemällä jätteistä aiheutuvaa vaaraa.
Toimita vaaralliset jätteet asianmukaiseen keräys- tai käsittelypaikkaan: yksityistaloudet kunnan vaarallisten jätteiden keräykseen tai vastaanottopisteeseen ja yritykset vaarallisten jätteiden keräys- tai käsittely-yritykselle.
Yleisimmät vaaralliset jätteet
Kemikaalien valmistajien on merkittävä aineet ja tuotteet niiden vaaraominaisuuksia osoittavin, nk. vaaran merkein ja tekstein. Noudattamalla merkintöjä suojelet oman terveytesi lisäksi ympäristöä ja omaisuutta. Kun löydät jonkin näistä merkeistä käyttämästäsi tuotteesta tai sen pakkauksesta, tiedät, että jätteenä se on vaarallista jätettä. Kaikissa vaarallisissa jätteissä merkintää ei silti välttämättä ole! Näin siksi, että käyttämättöminä ne eivät ole haitallisia tai vaarallisia tai siksi, että ne kuuluvat muun kuin kemikaalilainsäädännön piiriin.
Yleisimpiä kotitalouksissa syntyviä vaarallisia jätteitä ovat:
loisteputket ja -lamput
käyttämättä jääneet tai vanhentuneet lääkkeet ja farmaseuttiset tuotteet
elohopeakuumemittarit
kovettumattomat maali-, liima- ja lakkajätteet ja näiden pakkaukset sekä näillä aineilla likaantuneet tarvikkeet, työvälineet ja massat
liuotinaineet, kuten tärpätti, tinneri, asetoni ja teollisuusbensiini
emäksiset pesu- ja puhdistusaineet
käytetyt öljyt ja öljyiset jätteet, kuten trasselit, öljynsuodattimet ja öljypakkaukset
romuakut ja akkunesteet
kasvinsuojelu- ja torjunta-aineet ja niiden pakkaukset
rikki- ja suolahappo sekä orgaaniset hapot, kuten etikka- ja muurahaishappo
kylmälaitteet, kuten jääkaapit ja pakastimet
televisiot, tietokoneiden monitorit ja kaikki nestekidenäytöt, laitteet, joissa on kiinteä sisäänrakennettu paristo tai akku, sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden PCB-kondensaattorit
halonisammuttimet
painekyllästetty puu
paristot – ellet ole varma pariston laadusta, vie se aina ongelmajätekeräykseen.
Vaarallisten aineiden kuljettaminen turvallisesti käsittelyyn
Me kaikki joudumme huolehtimaan vaarallisista jätteistä. Työpaikalla vaarallisten jätteiden huolto on nimettyjen henkilöiden vastuulla, mutta kotona joudumme tekemään päätökset ja hoitamaan jätteet itse. Kotona huomaa konkreettisesti, kuinka parasta jätehuoltoa on estää jätteiden syntyminen, ja että hyvä jätehuolto alkaa jo ennen kuin jätettä on syntynyt.
Kuntien on järjestettävä asumisessa syntyvien vaarallisten jätteiden vastaanotto. Tyypillisesti kunnat järjestävät vuosittain keräyskampanjoita, kaatopaikkojen ja kunnan varikkojen yhteydessä on vastaanottopisteitä ja suurimmilla paikkakunnilla on erityisiä vastaanottoasemia. Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun voit toimittaa tuottajayhteisöjen järjestämiin keräyspisteisiin. Asuinkuntasi ympäristö- tai jätehuoltoviranomaiselta saat lisätietoja siitä, kuinka vaarallisten jätteiden huolto on järjestetty lähiympäristössäsi. Seuraavassa muutamia ohjeita siitä, miten toimia vaarallisen jätteen kanssa.
Tärkeintä on pitää vaaralliset jätteet erillään muista jätteistä. Älä sekoita niitä keskenään äläkä muihin jätteisiin. Aineiden alkuperäiset pakkaukset ovat parhaita astioita myös jätteille – niissä ovat asianmukaiset tiedot ja varoitusmerkitkin valmiina.
Lajittele omiin astioihinsa ja paikkoihinsa erilaiset uudelleen käyttöön, kierrätykseen ja hyötykäyttöön menevät tavarat ja jätteet.
Vie vaaralliset jätteet kunnan järjestämään keräys- tai vastaanottopaikkaan, jonka sijaintia ja aukioloaikoja voit kysyä oman kuntasi ympäristö- tai jätehuoltoviranomaiselta tai katsoa sivulta www.ongelmajate.fi. Merkitse pakkaukset selkeästi, jotta keräyspisteen työntekijät pystyvät käsittelemään vaarallisia jätteitä turvallisesti. Kerro vastaanottajalle, mitä jätteitä tuot.
Lääkkeet ja elohopeakuumemittarit voi useissa kunnissa toimittaa apteekkeihin. Paristojen keräyspisteitä on usein myös kauppojen ja jätepisteiden yhteydessä.