Jätepolun kymmenen askelta
Jätteistä huolehtiminen on yksinkertaista, kun sen
kerran suunnittelee ja toteuttaa oikein. Ekokemin asiantuntijat
auttavat sinua, ja koko matkaan tarvitaan vain kymmenen
askelta.
1. Kartoitus
Kartoita yhdessä Ekokemin asiantuntijan kanssa jätteiden
synty ja kulku toimipaikassasi. Usein myös jätteisiin
liittyvät tehtävät ja vastuut selkiytyvät samalla. Kartoituksen
perusteella rakennetaan yrityksesi jätehuollon kokonaisuus.
2. Erilleen kerääminen
Seuraavaksi järjestetään valmiudet erilaatuisten
jätteiden keräämiseksi erilleen. Jätetyöskentely suunnitellaan
mahdollisimman vaivattomaksi ja turvalliseksi.
3. Astiat ja pakkaukset
Erilaisille jätteille hankitaan sopivat keräys- ja
kuljetusastiat. Jo tässä vaiheessa otetaan huomioon kuljetuksen
vaatimukset, koska vaaralliset ja haitalliset aineet on
kuljetettava vaaraominaisuuksiensa mukaisissa, tyyppihyväksytyissä
pakkauksissa.
4. Merkinnät
Merkitään jäteastiat. Vähimmäistiedot ovat jätteen
ja haltijan nimi. Ongelmajätteiden pakkaukset merkitään
lisäksi jätteen vaaraominaisuuksia kuvaavin tiedoin. Oikein
merkittyjä astioita osataan varoa ja käsitellä turvallisesti.
Selkeät merkinnät myös ohjaavat pitämään erilaiset
jätteet erillään. Erillään pitäminen mahdollistaa hyötykäytön ja
alentaa jätteiden käsittelykustannuksia.
5. Varastointi
Seuraavaksi järjestetään asianmukaiset varasto- tai
noutopaikat. Ongelmajätteet varastoidaan noudattaen samoja
varastointimääräyksiä kuin muutkin haitalliset tai vaaralliset
aineet. Ongelmajätevaraston hoitoon kuuluu myös varastokirjanpito,
josta käy ilmi, mitä ja kuinka paljon varastoon on tullut, mitä
siellä on ja mitä on viety pois.
6. Kuljettaminen
Ennen jätteen kuljettamista on huomioitava monta
seikkaa. Jäte on valmis kuljetettavaksi, kun
tiedetään, mitä tullaan kuljettamaan
jäte on pakattu asianmukaisesti
pakkaukseen on tehty tarvittavat merkinnät
tilaus on tehty ja tilausnumerot ovat kunnossa
kuljetuksen rahtikirja sekä tarvittaessa
siirtoasiakirja ja turvaohjekortti on laadittu, tarkistettu ja
allekirjoitettu.
Ekokem hoitaa tarvittaessa koko työn pakkaamisesta
alkaen aina kuljetusasiakirjoihin asti. Sinun tehtäväsi on tuntea
jätteiden ominaisuudet ja kuitata kuorma lähteväksi.
7. Vastuun päättyminen
Vastuusi ongelmajätteistä päättyy, kun
1) jätelaatujesi käsittelyyn ympäristöluvan hankkinut
keräysyritys kuten Ekokem on vastaanottanut
jätteesi kuljetettavaksi oikein tiedoin tai
2) kun olet itse toimittanut ongelmajätteesi perille
käsittelypaikkaan, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä
jätettäsi.
8. Käsittely
Kaikilla jätteesi toimitusketjuun kuuluvilla yrityksillä tulee
luonnollisesti olla toiminnassa tarvittavat luvat kunnossa. Jos
yritykselläsi on esimerkiksi sertifioitu laatu-, ympäristö- tai
turvallisuusjärjestelmä, on luonnollista, että edellytät sitä myös
alihankkijoiltasi. Ekokemillä on.
Ole selvillä, miten jätteen toimitusketjussa esikäsittellään ja
käsitellään jätteitäsi, mihin hyödyntämiskelpoiset materiaalit
toimitetaan jatkojalostukseen ja mihin käsittelytoiminnan
mahdolliset jätteet viedään käsiteltäviksi.
9. Raportointi
Ekokem raportoi vastaanottamiensa jätteiden määrän. Mitä ja
kuinka usein raportoidaan, riippuu luonnollisesti toimipaikkasi
jätemääristä, kehitystavoitteista ja viranomaisten asettamista
velvoitteista. Raportti kerran vuodessa on vähimmäisvaatimus.
10. Lopuksi: säilytä tiedot
Rahtikirjat muista jätteistä ja siirtoasiakirja
ongelmajätteiden siirrosta ovat dokumentteja siitä, että
jätteet ja ongelmajätteet on asianmukaisesti luovutettu
kuljetettaviksi ja edelleen käsiteltäviksi. Säilytä
siirtoasiakirjat vähintään kolme vuotta jätteen allekirjoitetusta
asianmukaisesta vastaanotosta.