Valmistunut jätteen energiakäytön laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiselostus osoittaa jätevoimala 2:n toteuttamiskelpoiseksi

Ekokem Oy Ab suunnittelee jätteen energiahyötykäytön laajentamista Riihimäen laitosalueelle. Hankekokonaisuus muodostuu uudesta jätevoimalasta (jätevoimala 2), esikäsittelystä, uudesta leijukerrosuunista, uudesta 110 kilovoltin sähkölinjasta ja kyllästettyjen CCA-pylväiden murskauksesta. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) on valmistunut ja luovutettu Hämeen ympäristökeskukselle. Arviointi osoittaa hankkeen ympäristön kannalta toteuttamiskelpoiseksi.

Jätemateriaalien hyödyntäminen energiantuotannossa vähentää kasvihuonepäästöjä sekä riippuvuutta ulkomaisesta polttoaineesta. Lisäksi jätteen saaminen pois kaatopaikoilta materiaalina ja energiana hyödynnettäväksi vähentää merkittävästi jätehuollon haitallisia ilmastovaikutuksia ja edistää siten valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita.

Jätevoimala 2:n myötä yhä enemmän materiaalia ja energiaa hyödynnettäviksi
Jätevoimala 2 vastaa jätteiden käsittelykapasiteetiltaan jätevoimalaa 1. Tavoitteena on, että uusiin yksiköihin ohjautuvista jätteistä energiana hyödyntämiseen ohjautuisi 160 000 t/a ja materiaalina hyödyntämiseen noin 40 000 t/a. Tämän mahdollistaa uuden jätevoimalan yhteyteen rakennettavan jätteiden esikäsittelyä ja materiaalihyödyntämistä tehostava esikäsittelyprosessi.

Jätteenpoltosta syntyvä energia hyödynnetään Riihimäen ja Hyvinkään lisäkaukolämpönä ja sähköntuotannossa. Kaukolämmön siirrossa käytetään olemassa olevaa yhdysputkea Riihimäen ja Hyvinkään välillä. Kaukolämmön tuotannon lisäksi Ekokem voi tällä hankkeella nostaa merkittävästi nykyistä sähköntuotantoaan.

Leijukerrosuuni, kyllästetyn CCA-puujätteen murskaus ja uusi voimajohto
Hankekokonaisuuteen kuuluvat myös nykyisen keskilämpötilauunin yhteyteen suunniteltu leijukerrosuuni, kyllästetyn CCA-puujätteen murskaus nykyisen jätevoima 1:n murskaimella ja uuden jätevoimalan sähkönsiirtoon tarvittava 110 kV:n voimajohto Ekokemiltä Hikiälle.

Uuden leijukerrosuunin taustalla on tarve laajentaa yhdyskunta- ja teollisuuslietteiden sekä puujätteen käsittelykapasiteettia. Puujäte sisältää mm. painekyllästetyn puujätteen. Uusi leijukerrosuuni sijoitetaan nykyisen, edelleen käyttöön jäävän keskilämpötilauunin rinnalle.

Jätevoimala 1:n murskaimen soveltuvuus CCA-liuoksella käsitellyn puujätteen murskaamiseen on todettu erillisellä, koetoimintaluvan mukaisella koemurskauksella. Painekyllästetyn puujätteen käsittelykapasiteetti tulisi olemaan noin 30 000 t.

Jätteen energiakäytön laajennus edellyttää muutoksia sähkönsiirtojärjestelyihin. Ekokem suunnittelee 110 kV:n voimajohtoa Fingrid Oyj:n omistamalta Hikiän sähköasemalta Ekokemin alueelle. Hankkeessa tarkastellaan eri reittivaihtoehtoja.

Voit lukea lisää YVA-konsultti Ramboll Finland Oy:n sivuilta Ekokemin hankkeesta sekä sivun alaosassa pdf-tiedostossa olevasta arviointiselostuksesta.

Lisätietoja: 
Ekokem Oy Ab
ympäristö- ja työsuojelupäällikkö
Hannu Ukkonen
puh. 010 7551 257
hannu.ukkonen(ät)ekokem.fi

Ekokem-Palvelun Hausjärven YVA-selostus ei vielä valmis

Ekokem-Palvelun hanke koskee teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajentamista Hausjärvellä. Laajennusalueiden pinta-ala on noin 10 hehtaaria. Uuteen kokonaisuuteen sisältyvät mm. jätteenkäsittelyalueen ja hallin laajennus, uuden loppusijoitusalueen rakentaminen, suotovesien varastointi ja käsittely, varikkoalue sekä suojavallien, pysäköintialueiden ja teiden rakentaminen. Alueella käsitellään enintään 380 000 tonnia jätteitä vuodessa.

Ekokem-Palvelun Hausjärven käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajentamista koskeva YVA-selostus ei ole vielä valmis. Hankkeen etenemisestä tiedotetaan heti selostuksen valmistuttua.

Voit lukea lisää YVA-konsultti Ramboll Finland Oy:n sivuilta Ekokem-Palvelun hankkeesta sekä sivun alaosassa pdf-tiedostossa olevasta arviointiohjelmasta.

Lisätietoja:
Ekokem-Palvelu Oy
ympäristö- ja työsuojelupäällikkö
Timo Kantola
puh. 010 7551 385
timo.kantola(ät)ekokem.fi

Ekokem-Palvelun Kokkolan hankkeen sisältö

Kokkolan suurteollisuusalueelle Ekokem-Palvelu suunnittelee teollisuusjätteen käsittely ja
-kierrätyskeskuksen perustamista suurteollisuusalueelle. Hankkeeseen kuuluvat käsittelykentän ja loppusijoitusalueen rakentaminen niihin liittyvine tiloineen. Kokkolan suurteollisuusalue on merkittävä kemianteollisuuden keskittymä sekä satama-alue. Käsittelykeskus tulee sijaitsemaan muun teollisuuden ympäröimänä ulkopuolisilta suljetulla teollisuusalueella.

Kokkolan suurteollisuusalueelle suunniteltu käsittelykenttä koostuu vaaka-asemasta ja varastoalueesta sekä varsinaisesta käsittelykentästä, joka on asfaltoitu alue. Alueella on oma tarvittava vesien- ja lietteidenkäsittely. Loppusijoitusalue sijaitsee erillään käsittelykentästä ja rakentaminen toteutetaan Vnp Kaatopaikoista (861/1997) mukaisin rakentein. Tämä tarkoittaa mm. vesitiiviitä pohjarakenteita.

Voit lukea lisää YVA-konsultti Ramboll Finland Oy:n sivuilta Ekokem-Palvelun hankkeesta sekä sivun alaosassa pdf-tiedostossa olevasta arviointiselostuksesta.

Lisätietoja: 
Ekokem-Palvelu Oy
projektipäällikkö
Heli Uimarihuhta
puh. 010 7551 612
heli.uimarihuhta(ät)ekokem.fi

ympäristö- ja työsuojelupäällikkö
Timo Kantola
puh. 010 7551 385
timo.kantola(ät)ekokem.fi

Ekokem-Palvelun Kuopion hankkeen sisältö

Ekokem-Palvelu Oy omistaa Kuopion Sorsasalon yritysalueella teollisuusjätteen käsittelykeskuksen. Käsittelykeskuksessa on käytössä oleva tavanomaisen jätteen loppusijoitusalue sekä käsittelyalue. Ekokem-Palvelu suunnittelee käsittelykeskuksen toiminnan laajentamista siten, että sinne sijoittuisi myös ongelmajätteen loppusijoitusalue. Käsittelykenttäalueita ja niiden toimintoja on suunniteltu laajennettavan.

Tavoitteena on parantaa pilaantuneiden maiden alueellisia vastaanotto- ja käsittelymahdollisuuksia sekä lisätä teollisuuden sivutuotteiden ja jätteiden hyötykäyttöä. Teollisuusjätteen käsittelykeskuksen nimi on tarkoitus muuttaa Kuopion teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskukseksi.

Voit lukea lisää YVA-konsultti Ramboll Finland Oy:n sivuilta Ekokem-Palvelun hankkeesta sekä sivun alaosassa pdf-tiedostossa olevasta arviointiselostuksesta.

Lisätietoja: 
Ekokem-Palvelu Oy
projektipäällikkö
Heli Uimarihuhta
puh. 010 7551 612
heli.uimarihuhta(ät)ekokem.fi

ympäristö- ja työsuojelupäällikkö
Timo Kantola
puh. 010 7551 385
timo.kantola(ät)ekokem.fi

Lisää tietoa pdf-tiedostoissa

Jätteen energiakäytön laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiselostus (9,4 MB)
Jätteen energiakäytön laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma (2,2 MB) Teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma (2,6 MB)
Kokkolan teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen ympäristövaikutusten arviointiselostus (9,0 MB)
Behandlings- och återvinningscentral för industriavfall i Karleby, miljökonsekvensbeskrivning (9,3 MB)
Kuopion teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen ympäristövaikutusten arviointiselostus (6,8 MB)